[b]Luku 5: Kuin varjo[/b]

Tuossa eksyneessä vaaleatukkaisessa nuorukaisessa oli jotakin joka hereätti kissan mielenkiinnon. Hän sanoi olevansa matkalla Orvokkikumpuun… maagien kylään. Se tarkoitti että hyvin suurella todennäköisyydellä tämä oli velho. Kenties hän voisi osoittautua hyödylliseksi. Kissa tiesi ettei luultavasti pystyisi omin avuin etsimään sitä mitä tarvitsi mutta ehkä tämän nuoren miehen kanssa… Olemassa saattoi olla mahdollisuus. Kissalta oli aika loppumassa joten hänellä ei juuri ollut ylellisyyttä nirsoilla kuinka päästä sisään Orvokkikumpuun vaikuttamatta epäillyttävältä.

Kirous paheni pahenemistaan päivä päivältä, myös ilman havaittavia muutoksia. Ja ken tietää kuinka paljon pysyvää vahinkoa oli jo tehty? Hänen täytyi toimia niin nopeasti kuin vain mahdollista. Ja tämä nuori velho vaikutti olevan hänen avaimensa saada vastalääke haltuun. Jos ei… Tämä olisi suurta ajanhukkaa ja hänellä ei juuri ollut varaa siihen. Mutta hänen täytyi riskeerata se.

Joten, kissa vietti yön lähellä tietä joka johti ulos kylästä, piileskellen varjoissa, odottaen nuorukaista jonka oli tavannut. Ja kun aurinko alkoi kiipeämään taivaisiin, vuodattaen kultaisia säteitään alas maailmaan, kissa näki nuoren miehen kävelevän kohti kylän uloskäyntiä. Eikä hän ollut yksin: joku keski-ikäinen mies oli hänen seuranaan. Ei väliä. Se ei muuttanut oikeastaan mitään. Täten, kissa odotti vähän aikaa ottaakseen vähän etäisyyttä noista kahdesta matkalaisesta ja hiipi sitten heidän peräänsä.

Kissa seurasi perässä kuin uskollinen varjo. Hän tiesi, tosin, että hänen täytyisi näyttäytyä jossain kohtaa noille miehille. Mutta sen aika oli vasta tulossa. Oli jotain mitä hänen oli tehtävä ennen kuin paljastaisi itsensä. Tosin, sen oli odotettava kunnes yö käärisi maailman pimeyteen. Ja niin, kissa vietti koko päivän hiippaillen nuoren miehen ja tämän vanhemman seuralaisen takana.

Kun iltahämärä saapui, nuo kaksi matkailijaa päättivät levätä ja laittaa leirin pystyyn. He olivat parhaillaan matkalla metsän halki, joten kissan oli helppo pysyä piilossa heidän katseiltaan. Pienen hetkisen kissa pysyi näkymättömissä keskellä joitain pusikoita, seuraillen miehiä. He olivat molemmat uuvuksissa eivätkä puhuneet paljoa. Ei mitäään huomiota herättävää ainakaan. Ja muutaman hetken kuluttua, molemmat heistä alkoivat nukkua.

Tämä oli täydellinen aika pienelle tutkimukselle. Pienen hetken odottamisen jälkeen, kissa pujahti pois pusikosta, hiipien läpi leirin. Mutta sitten nuori velho piti jotain ääntä. Sekunnin ajaksi kissa säikähti ja oli valmis syöksymään takaisin hänen kasvipiilopaikkaansa. Tosin, hän ymmärsi pian että velho oli vain mumissut jotakin epäselvää unissaan. Kissa oli huojentunut ja antoi yhden vilkaisun lisää nuoren miehen kasvoille ennen kuin jatkoi tehtäväänsä.

Hän käveli pois kahden nukkuvan miehen luota. Kun kissa ajatteli olevansa tarpeeksi kaukana, hän pysähtyi. Oli kutsumisen aika. Ja sitä varten hän tarvitsi muodon jolla on iho ja kädet, eikä näitä käpäliä ja turkistakkia.

Joten hän alkoi muuntua. Hänen kokonsa suureni, hänen turkkinsa katosi ja hän otti nuoren miehen hahmon. Kuitenkin, hänen hahmonsa ei ollut täysin ihminen. Hänellä edelleen oli tuuhea musta häntä ja hänen korvansa kuuluivat jollekin muulle karvaiselle otukselle. Nämä olivat kaikista huomattavimmat asiat hänen ulkonäössään jotka tekivät hänestä tavallista ihmistä erilaisemman.

Pienet luut jotka oli sidottu hänen liivinsä kaistaleisiin kalisivat hänen liikkuessaan. Hän viipyili hetken ihan vain tarkastellakseen käsiään. Siitä olikin kulunut tovi kun hän viimeksi oli ollut tässä hahmossa. Hänen todellisessa hahmossa. Kädet olivat yhä hänen, mutta kuinka kauan? Milloin kävisi niin että hän unohtaisi miltä hänen kuului näyttää? Kuinka paljon aikaa hänellä oli ennen kuin hän menettäisi ihmisyytensä kokonaan?

Nuori mies ravisteli päätään, aivan kuin näin tekemällä hän saisi heitettyä mielestään nuo masentavat ajatukset.

Hän veti syvään henkeä. Ja keskittyi.

Hän nosti kätensä melko lähelle kasvojaan, hänen kämmenensä toisiaan vastapäätä. Sitten hän alkoi mumista jotakin matalalla äänellä – jotakin jota tavallisten ihmisten ei ollut tarkoitus kuulla. Ja sillä hetkellä, violetti kipinä ilmestyi hänen käsiensä väliin. Se oli heikko ja pieni, kuin kynttilän valo, mutta hänen jatkaessa noiden outojen sanojen mumisemista, oli kuin hän olisi ruokkinut tuota palloa äänellään. Hän ryhtyi tekemään liikkeitä käsillään, kiertäen niitä violetin pyöreän kappaleen ympärillä. Ja sitä mukaan kun hän teki niin, valkoisia rihmoja alkoi ilmestyä pallon pinnalle. Oli kuin hän olisi hoivannut sitä. Pallon väri syveni, pieni aavistus sinistä nyt tanssien violetin kanssa sen ytimessä, ja sen koko oli nyt yhtä iso kuin kristallipallon joita ennustajat usein käyttivät.

Nyt se oli valmis suorittamaan tehtävänsä.

Nuori mies hiljeni. Ja odotti. Pallo oli vanginnut hänen katseensa, ja hän tuijotti sitä sellaisella kiihkolla että vaikutti siltä kuin hän olisi toivonut löytävänsä siitä vastauksia elämän suurimpiin mysteereihin. Mikä ei ollut kaukana totuudesta. Pian hän alkoi kuulla kuiskauksia. Ensin, ne olivat jokseenkin hiljaisia eikä hän juuri pystynyt ymmärtämään mitä ne sanoivat. Joten, hän jatkoi keskittymistä. Se oli aina jotakin tällaista kun yritti kuunnella kuolleiden kuiskauksia. Heidän puheensa tuppasivat olemaan melko sekavia, joten oli oltava kärsivällinen samalla kun odotti heidän vastaavan asioihin jotka halusi tietää. Tavanomaiset ihmiset luultavasti eivät voisi ymmärtää mitä he puhuivat, ja ei ihme: he olivat nyt periaatteessa toisen ulottuvuuden asukkeja. Mutta nuori mies tiesi kuinka kuunnella tarkkaavaisesti.

Kuunneltuaan jonkin aikaa, vastaukset alkoivat kuhista hänen mielessään. Hän oli halunnut tietää asioita noista kahdesta matkalaisesta ja nyt kuolleet olivat auttaneet häntä saamaan peruskäsityksen siitä keitä he olivat. Nuorempi oli toden totta velho. Perustuen siihen mitä nuori mies oli juuri oppinut hänestä, hän vaikutti melko tylsältä ja mitäänsanomattomalta maalaispojalta. Vanhempi mies sen sijaan… hänellä oli aika mielenkiintoinen tausta.

Hän sai mitä oli halunnut. Nyt oli aika katkaista yhteys. Ja niin, hän lakkasi käyttämästä hänen maagista energiaansa. Pallo alkoi kutistua, ja pian se rupesi haihtumaan näkyvistä, siepaten kuolleiden äänet mukaansa.

Sitten nuori mies oli yksin hiljaisessa yössä.

Hän ei epäröinyt muuntautua takaisin mustan kissan hahmoonsa. Hän tunsi olonsa mukavammaksi turkistakissaan joka tapauksessa. Sen jälkeen, hän alkoi odottamaan aamunkoittoa.

Ja myös ryhtyi miettimään mitä tekisi juuri saamillaan tiedoilla.