{ "submission_id": "3024615", "keywords": [ { "keyword_id": "2193", "keyword_name": "fantasy", "contributed": "f", "submissions_count": "27486" }, { "keyword_id": "11895", "keyword_name": "finnish", "contributed": "f", "submissions_count": "102" }, { "keyword_id": "1440", "keyword_name": "human", "contributed": "f", "submissions_count": "110003" }, { "keyword_id": "165", "keyword_name": "male", "contributed": "f", "submissions_count": "1214599" }, { "keyword_id": "2432", "keyword_name": "oc", "contributed": "f", "submissions_count": "81411" }, { "keyword_id": "909", "keyword_name": "romance", "contributed": "f", "submissions_count": "9222" } ], "hidden": "f", "scraps": "f", "favorite": "f", "favorites_count": "0", "create_datetime": "2023-06-08 14:41:20.701783+00", "create_datetime_usertime": "08 Jun 2023 16:41 CEST", "last_file_update_datetime": "2023-06-08 14:39:43.829566+00", "last_file_update_datetime_usertime": "08 Jun 2023 16:39 CEST", "username": "Kurjin", "user_id": "1076211", "user_icon_file_name": "294760_Kurjin_aaaaaaniiccooo.png", "user_icon_url_large": "https://nl1.ib.metapix.net/usericons/large/294/294760_Kurjin_aaaaaaniiccooo.png", "user_icon_url_medium": "https://nl1.ib.metapix.net/usericons/medium/294/294760_Kurjin_aaaaaaniiccooo.png", "user_icon_url_small": "https://nl1.ib.metapix.net/usericons/small/294/294760_Kurjin_aaaaaaniiccooo.png", "file_name": "4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "file_url_full": "https://nl1.ib.metapix.net/files/full/4524/4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "file_url_screen": "https://nl1.ib.metapix.net/files/screen/4524/4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "file_url_preview": "https://nl1.ib.metapix.net/files/preview/4524/4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "files": [ { "file_id": "4524159", "file_name": "4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "file_url_full": "https://nl1.ib.metapix.net/files/full/4524/4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "file_url_screen": "https://nl1.ib.metapix.net/files/screen/4524/4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "file_url_preview": "https://nl1.ib.metapix.net/files/preview/4524/4524159_Kurjin_veksi_luku_08.txt", "mimetype": "text/plain", "submission_id": "3024615", "user_id": "1076211", "submission_file_order": "0", "full_size_x": null, "full_size_y": null, "screen_size_x": null, "screen_size_y": null, "preview_size_x": null, "preview_size_y": null, "initial_file_md5": "5d45b17508c3f1cf732bd4de01fb31d8", "full_file_md5": "5d45b17508c3f1cf732bd4de01fb31d8", "large_file_md5": "", "small_file_md5": "", "thumbnail_md5": "", "deleted": "f", "create_datetime": "2023-06-08 14:39:43.829566+00", "create_datetime_usertime": "08 Jun 2023 16:39 CEST" } ], "pools": [ { "pool_id": "86329", "name": "The Wizard's Cat", "description": "", "count": "22", "submission_left_submission_id": "3024611", "submission_left_file_name": "4524155_Kurjin_wizardocat_07.txt", "submission_right_submission_id": "3024617", "submission_right_file_name": "4524162_Kurjin_wizardocat_08.txt" } ], "description": "[center]Ensimmäinen: [url=https://inkbunny.net/s/3024536]Luku 1[/url]\n[url=https://inkbunny.net/s/3024608]Luku 7[/url] <---- Edellinen | Seuraava ----> [url=https://inkbunny.net/s/3024621]Luku 9[/url][/center]\n\nKahdeksas luku on täällä. Ja ehkä tämä stoori on vihdoin menossa johonkin suuntaan.\n\n\nTarina, hahmot, jne. © [iconname]Kurjin[/iconname]", "description_bbcode_parsed": "
Ensimmäinen: Luku 1
Luku 7 <---- Edellinen | Seuraava ----> Luku 9


Kahdeksas luku on täällä. Ja ehkä tämä stoori on vihdoin menossa johonkin suuntaan.


Tarina, hahmot, jne. © \r\n\t\t\t\t\t\r\n\t\t\t\t\t\t\r\n\t\t\t\t\t\t\t\r\n\t\t\t\t\t\t\t\r\n\t\t\t\t\t\t\r\n\t\t\t\t\t\t
\r\n\t\t\t\t\t\t\t\t
\r\n\t\t\t\t\t\t\t\t\tKurjin\r\n\t\t\t\t\t\t\t\t
\r\n\t\t\t\t\t\t\t		\r\n\t\t\t\t\t\t\t\tKurjin\r\n\t\t\t\t\t\t\t
", "writing": "[b]Luku 8: Edgarin tarina[/b]\n\nKissanhahmoinen nuorukainen syöksyi Taivaankullan kaupungin leveän pääkadun läpi. Se oli päällystetty siisteillä, sileillä valkeilla kivillä, ja se johti suoraan pienehköön linnaan, tämän asutuksen kruununjalokiveen. Koko kaupunki näytti loistokkaalta, mutta outoa kyllä, näkyvillä ei juurikaan ollut ihmisiä. Voisi olettaa, että tällainen varakas paikka olisi täynnä touhukkaita ihmisiä, niin kaupungin asukkaita kuin monista eri paikoista tulleita matkalaisiakin, etenkin kun tällä kaupungilla oli satama. Täällä oli selkeästi jotakin outoa meneillään, nuorukainen mietti itsekseen hidastaessaan vauhtiaan, lopulta pysähtyen kokonaan majatalolta vaikuttavan rakennuksen eteen.\n\nMielessään hän yritti koota kasaan palasia siitä mitä oli tapahtumassa. Päätellen siitä seikasta että tältä suunnalta ei ollut tullut vastaan matkustajia ja että petomiehet olivat vartioineet portteja, vaikutti siltä että Yönväki oli vallannut Taivaankullan kaupungin. Ennen kuin hän oli astunut jalallaankaan kaupunkiin hän oli aistinut että jokin oli pielessä, mutta kuinka tarkalleen, hän ei tiennyt. Hänen olisi pitänyt kuunnella vaistojaan. Ja se mies, se varas… Hän oli jotenkin osallisena tähän kaikkeen. Nuori mies pudisti päätään. Mikseivät kuolleiden äänet olleet varoittaneet häntä että varkaasta koituisi ongelmia? Siinä miehessä oli takuulla jotakin hyvin paljon pielessä. Nuorukainen tunsi hieman syyllisyyttä että oli jättänyt nuoren velhon yksin sellaisen henkilön kanssa.\n\n”Mitä sinä mietiskelet, pieni kissaystäväiseni?”\n\nMies kissan hahmossa lähes hypähti ilmaan koska säikähti yhtäkkistä ääntä. Hän ei ollut huomannut kenenkään tulevan lähelleen, ja hän katsoi sen henkilön suuntaan joka oli juuri puhunut. Tämä oli hieman vanhempi mies ja päätellen hänen vaatteistaan sekä siitä, että hän näppäili verkkaisesti luuttua muistuttavan soittimen kieliä, hän oli bardi. Mies nojaili majatalon ovea vasten ja ystävällinen hymy koristi hänen kasvojaan.\n\nVaikka hän vaikuttikin olevan hyväntahtoinen, nuori mies oli varovainen. Hän tuijotti tuon vieraan kasvoja syvänsinisillä silmillään, muttei sanonut ainuttakaan sanaa. \n\nBardi naurahti hieman. ”Vaikuttaa siltä että vasta saavuit Taivaankullan kaupunkiin. Se on varsin kaunis, mutta ei tällä hetkellä paras paikka jossa olla. Yönväki on ottanut kaupungin haltuunsa. Ihmisten sallitaan päästä sisälle, muttei pois. Ehkä sinä olet se, joka selvittää tämän sotkun.”\n\nMiten omituinen asia sanoa. Nuori mies katsoi häntä epäluuloisesti. Hänestä todella tuntui että jotenkin tällä muukalaisella oli jonkinlainen käsitys siitä kuka hän oli. Mutta kuinka? Kuitenkin, hänen ajatuksenjuoksunsa katkaisi häntä lähestyvien monien askelten ääni. Vaistonvaraisesti hän piilotti itsensä hyvin kapealle kujalle joka oli majatalon ja toisen rakennuksen välissä. Se oli liian ahdas ihmiselle, mutta hänen kissahahmolleen se oli täydellinen piilopaikka. Hänen musta turkkinsa sulautui yhteen varjojen kanssa ja hän seisoi paikoillaan, odottaen ryhmän kulkevan ohitse.\n\nPian hän pystyi erottamaan joukon Yönväkeä tömistelemässä pääkatua pitkin. Ja sisällä heidän tiukassa muodostelmassaan olivat nuori velho ja varas. Velho näytti pelokkaalta ja hermostuneelta, ja tämä näky sai nuoren miehen tuntemaan pienen piston sydämessään. Samaan aikaan vanhempi mies yritti anella että hänen vangitsijansa päästäisivät hänet vapaaksi. Mutta Yönväki ei kuunnellut. Kukaan ryhmästä ei huomannut kissaa joka piileksi varjoissa, katsoen heidän liikkuvan ohitseen. Hän jätti pienen piilopaikkansa vasta sitten kun he olivat edenneet pidemmälle kaupunkiin. Hän kurkisti nurkan takaa nähdäkseen kuinka Yönväki vei kaksikkoa kohti linnaa. Hänen katsellessaan tarkkaavaisesti heidän loittonevia hahmojaan, hän päätti, että hänen olisi autettava heitä. Loppujen lopuksi, hän tarvitsi velhon apua.\n\n”Ovatko nuo ystäviäsi?” bardi kysyi, yhä näppäillen soittimensa kieliä kuin hänellä ei olisi lainkaan huolia. ”Vaikuttaa siltä että he joutuivat vaikeuksiin. Haluatko ojentaa heille auttavan käden?”\n\nNuori mies siirsi syvänsinisten silmiensä katseen kohti muukalaisen kasvoja ja vain tuijotti häntä tovin, yrittäen selvittää minkälainen henkilö tämä oikein oli. Hänessä ehdottomasti oli jotakin outoa, mutta hän ei vaikuttanut pahantahtoiselta.\n\nSitten hän päätti vastata vanhemman miehen kysymykseen: ”Kyllä. Haluan auttaa heitä.”\n\nSillä aikaa, Yönväki oli viemässä Nicolasia ja Edgaria kohti linnaa. Normaaleissa olosuhteissa, nuori velho olisi ollut innoissaan nähdessään Taivaankullan kaupungin monet ihmeet, mutta valitettavasti, hänen tilanteensa ei sallisi sitä tällä hetkellä. Nyt hän voisi mennä ainoastaan sinne minne Yönväki johdatti häntä Edgarin kanssa. Aina välillä petomiehet tökkivät häntä selkään aseillaan jos heistä tuntui siltä että hän käveli liian hitaasti. Yksikään sana ei lähtenyt Yönväen suusta, vaikka Edgar jatkoikin pyytelyä ja valitusta koko ajan. Heidän kylmä mutta rauhallinen olemus tuntui painostavalta ja uhkaavalta. Nicolas ei ymmärtänyt tätä tilannetta alkuunkaan ja tämä oli luultavasti pääsyy hänen pelolleen. Hän oli kävelemässä kohti tuntematonta, petomiesten verenjanoisten aseiden opastamana.\n\nLopulta saattue saapui pienen linnan porteille. Ne olivat auki, ja luultavasti yleensä toivottivat väen tervetulleeksi, mutta nyt portteja vartioi toinen joukko Yönväkeä. He silmäilivät ryhmää, mutta eivät vaikuttaneet välittävän juurikaan heistä, ja niin heidän kohtaamisensa jäi lyhyeksi ja tapahtumaköyhäksi. Nicolas, Edgar ja heitä ympäröivä Yönväki katosivat suuren rakennuksen suuhun, suunnaten kohti sen vatsaa. Mahtava halli tervehti heitä ja näytti siltä että se johti suoraan linnan syvimpiin osiin. Suuren hallin halkaisi punainen matto joka oli yhtä pitkä kuin itse käytäväkin. Lukuisat maalaukset koristivat seiniä ja paikka sai valaistuksensa monista kynttilöistä jotka oli aseteltu kauniisiin kynttilänjalkoihin. Paikka näytti mieluisalta, mutta tämä ei ollut se minne Yönväki oli heitä viemässä. Petomiehet ohjasivat Nicolasin ja Edgarin pienempään käytävään joka oli avoimena heidän vasemmalla puolellaan, vieden heidät paljon vähemmän loistokkaaseen osaan linnasta.\n\nYönväki johdatti heitä läpi tylsempien ja synkempien käytävien jotka mutkittelivat ympäri rakennusta sellaiseen tyyliin että Nicolas kadotti täysin suuntavaistonsa. Ja heidän jatkaessa vaelteluaan linnan sisässä, muutama ihminen ohitti heidät, todennäköisimmin palvelijoita. Ihmistoverien näkeminen oli tervetullut näky nuoren velhon mielestä, vaikkakin mitään vuorovaikutusta ei tapahtunut. Heidän tiellään ei ollut ollut montaakaan ihmistä, joten se tuntui tavallaan helpottavalta tietää että heitä yhä oli olemassa tässä kaupungissa. Yksikään palvelijoista ei kiinnittänyt huomiota saattueeseen, oli kuin he olisivat tottuneet näkemään Yönväen tuovan vankeja sisään. Nicolas oli pysähtynyt pieneksi hetkeksi katselemaan mitä palvelijat tekivät, mutta sai pian kevyen piston terävästä aseesta selkäänsä merkiksi jatkaa kävelemistä, joten niin hän teki.\n\nJossain kohtaa he alkoivat laskeutua portaita alas. Ympäristö muuttui pimeämmäksi ja kolkommaksi, ja nuori velho ihmetteli miksi. Sitten he tulivat suuren metallisen oven luokse jota vartioi muutama Yönväestä. Yksi näistä vartijoista pani avaimen lukkoon ja ovi avautui kammottavasti kirskahtaen; ääni oli niin läpitunkeva että tuntui siltä kuin jokin olisi raastanut seiniä nuoren velhon pään sisällä. Ryhmä käveli läpi nyt auki olevasta oviaukosta ja löysi vielä lisää alas vieviä portaita. He olivat laskeutumassa pimeyden maailmaan, vain muutamat seinillä roikkuvat soihdut tarjosivat jonkinlaista valoa ryhmälle. Portaat pyörteilivät ympäri syvemmälle ja syvemmälle kunnes ne vihdoin johdattivat saattueen pitkälle käytävälle. Epämiellyttävä tunkkainen löyhkä viipyili ilmassa, inhottavan ulosteiden hajun kanssa. Nicolas tajusi että tämä paikka oli vankila. Heidän kävellessään sisemmälle, nuoren velhon utelias katse vaelteli pitkin sellejä, ihan vain nähdäkseen minkälaisia ihmisiä tänne oli lukittuna. Montaakaan ihmistä ei ollut vangittuna täällä, ja nuo muutamat jotka Nicolas näki eivät oikeastaan kiinnittäneet mitään huomiota ryhmään. He istuivat selleissään apaattisen oloisina.\n\nYönväki vei Nicolasin ja Edgarin yhteen selleistä jotka olivat kauimpana. Ovi oli hieman raollaan. Petomiehet avasivat sen täysin ja työnsivät miehet kovakouraisesti sisään, sitten sulkivat oven voimakkaasti, periaatteessa läimäyttäen sen, ja se meni lukkoon. Edgar tarttui yhteen kaltereista ainoalla kädellään, yrittäen yhä anoa että Yönväki päästäisi hänet menemään petomiesten tömistellessä poispäin. Sillä välin Nicolas antoi silmiensä vaeltaa pitkin selliä johon hänet oli hylätty. Se ei ollut erityisen iso, muttei pieni myöskään. Selli oli varsin tyhjä, siellä oli ainoastaan kasa kuivaa heinää, luultavasti tarkoitettu paikaksi jossa nukkua. Sitten siellä oli ruosteinen ämpäri, ja hänen ei tarvinnut arvata kahdesti mikä sen tarkoitus oli. Nuori velho istuutui hitaasti alas, hänen selkänsä vasten tiiliseinää, ja hän näytti niin hukassa olevalta ja kukistetulta. Hän yritti käsitellä mitä oli tapahtumassa. \n\nHän ei olisi koskaan osannut odottaa sitä mahdollisuutta että joutuisi pidätetyksi juuri Taivaankullan kaupunkiin saapumisen jälkeen. Ja mistä syystä? Mitä hän oli tehnyt? Mitä Yönväki halusi häneltä? Nuoren velhon katse siirtyi Edgariin joka oli juuri luovuttanut pyyntöjensä suhteen ja istunut alas myöskin, hänen selkänsä leväten vasten vastakkaista seinää. Nicolas pystyi tuntemaan ahdistuksensa ja pelkonsa laantuvan ja muuttuvan suuttumukseksi hänen tuijottaessaan vanhempaa matkakumppaniaan, joka selkeästi liittyi tähän sotkuun jollain tavalla. Mutta samaan aikaan, Nicolas oli hyvin utelias tarinasta tämän kaiken takana.\n\nJa niin hän puhui: ”Edgar, mitä on meneillään?”\n\nVanhempi mies päästi ulos syvän huokauksen. Äkisti hän vaikutti hyvin uupuneelta ja hämärässä valossa joka tuli käytävässä olevasta soihdusta, hän näytti siltä kuin olisi vanhentunut muutaman vuoden.\n\n”Arvelen, että olen sinulle selityksen velkaa”, hän sanoi samalla kun raapi partaansa.\n\nNuori velho katsoi häntä keskittyneesti, valmiina kuulemaan vanhemman miehen tarinan. Hänen meripihkasilmänsä loistivat vangitun tulen valossa.\n\n”Joten… Muutama kuukausi sitten olin matkustelemassa näillä main, Taivaankullan kaupungissa”, Edgar aloitti selostamisen. ”Se oli myös milloin Yönväki aloitteli kaupungin valtausta. Törmäsin ryhmään näitä kavereita, ja yksi heistä oli Kalpeanaama.”\n\n”Kuka on Kalpeanaama?” Nicolas kysyi, hetkeksi keskeyttäen tarinan. Hän muisti että hänen matkakumppaninsa oli maininnut tuon nimen aiemmin.\n\n”Hän on näiden nyt kaupungissa olevien petomiesten johtaja”, Edgar vastasi. ”Toisin kuin muulla Yönväellä, hänen turkkinsa on puhtaanvalkoinen, siitä nimi. Mutta kuitenkin, he eivät oikein olleet iloisia siitä että hiiviskelin näillä nurkilla, se suututti heidät jollakin tavalla. He halusivat tappaa minut ja koska minulla ei ollut keinoja paeta tilanteesta, anelin henkeni puolesta. Lupasin heille että tekisin mitä tahansa he haluaisivat. Tässä kohtaa Kalpeanaama antoi minulle tehtävän. He antaisivat minun mennä jos tekisin tämän työn heille.”\n\nMies keskeytti tarinansa pieneksi hetkeksi. Oli kuin hän olisi etsinyt oikeita sanoja voidakseen jatkaa.\n\nMutta sekuntien lipuessa ohitse ja hänen pysyessä vaiti, Nicolas kysyi: ”Minkälaisen tehtävän Kalpeanaama antoi sinulle?”\n\nNuori velho ei pystynyt lukemaan minkälaisia tunteita Edgarin silmien taakse sitten kätkeytyi.\n\n”Minun oli tarkoitus löytää heille maagi ja tuoda hänet Taivaankullan kaupunkiin.”\n\n”Tarkoitatko… minua?” Nicolas kuiskasi epäuskoisena. ”Mutta… miksi? Miten…?”\n\nVäliaikaisesti hän menetti kykynsä muodostaa lauseita joissa oli järkeä. Hän vain tuijotti vanhempaa miestä, toivoen että hän ymmärtäisi vihjeen jatkaa tarinaansa.\n\nSen sijaan, Edgar alkoi napittaa auki liiviään yllättävän näppärästi. Nuori velho ei ymmärtänyt miksi, ennen kuin vanhempi mies oli valmis yksinkertaisen tehtävänsä kanssa. Häneen paljaan rintansa paljastuessa, ihmetys otti otteen Nicolasista. Juuri siinä, Edgarin rintaan upotettuna, oli kuunsirpin muotoinen jalokivi. Ollen hyvin tummanvioletti väriltään, se kimalteli pahaenteisesti himmeässä soihduista tulevassa valossa. Kappaleet kudosta ja suonia pitivät tiukasti kiinni jalokiven reunoista, mikä näytti jokseenkin kuvottavalta.\n\n”Mikä… tuo juttu on?” Nicolas kysyi, outo kivi oli kokonaan vanginnut hänen katseensa.\n\n”Näin minä löysin sinut”, Edgar sanoi. ”Yönväki asetti sen rintaani. Sitä ei voi poistaa, ainakaan väkipakolla. Sillä on kaksi tarkoitusta: se pystyy havaitsemaan jonkun jolla on maagisia kykyjä, kuten sinut, ja se voi… no, tappaa minut.”\n\n”Miksi?” Oli ainut asia jonka Nicolas pystyi sanomaan.\n\nVanhempi mies ryhtyi napittamaan liiviään kiinni ja raskas huokaus pääsi hänen suustaan.\n\n”Se et ollut juuri sinä jota etsin”, Edgar sanoi. ”Kuka tahansa maagi olisi kelvannut. Mutta luulen että olin onnekas kun törmäsin sinuun, koska olet niin nuori ja kokematon, niin voimiesi kuin maailmankin kanssa.”\n\nHänen tarinansa keskeytyi jälleen hänen naurahtaessaan hieman. Nuori velho pystyi tuntemaan punan kohoavan poskilleen, ja hän oli iloinen että sitä ei pystynyt näkemään tässä niukassa valossa.\n\nEdgarin kevyt nauru haihtui.\n\n”Yönväellä on ote minusta”, hän jatkoi. ”He voivat helposti tappaa minut koska tahansa. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä niin kuin he haluavat. Minun oli tuotava sinut heille tai olisin mennyttä miestä.”\n\n”Mitä he haluavat minusta?” Nicolas kysyi. \n\n”Totta puhuen, en tiedä”, Edgar vastasi. ”Arvelin että oli parasta olla kyselemättä liikaa. Olen todella pahoillani, Nicolas…”\n\nNuori velho kykeni tuntemaan edellisen suuttumuksensa palaavan. Edgarin pää riippui kuin kuin suuren uupumuksen ja tappion seurauksena, ja kenties hän todella oli käymässä läpi katumusta. Mutta Nicolas pystyi tuntemaan vain raivoa tuolla hetkellä. Tämä mies oli esittänyt olevansa hänen ystävänsä, ja oli sotkenut hänet johonkin sotkuun barbaarisen rodun kanssa, ja kuka ties mitä he tekisivät hänelle, vain koska tämä pelkurimainen varas halusi pelastaa oman nahkansa. Kuitenkin, nuori velho tunsi saman häviön tunteen. Hän nojasi päätään kiviseinää vasten ja katsoi ylös kattoon, keskittymättä kuitenkaan mihinkään erityisesti.\n\nMitä hänelle nyt tapahtuisi? Hän tunsi olonsa niin yksinäiseksi ja ansaan jääneeksi, vaikka hänellä edelleen oli vanhempi mies hänen kanssaan mätänemässä sellissä. Mutta kenties Edgar oli käymässä läpi samankaltaisia tunteita.\n\nNicolas vilkaisi vanhempaa miestä. Sitten kysymys tuli hänen mieleensä ja hän päätti lausua sen ääneen: ”Tietävätkö vaimosi ja tyttäresi tästä?”\n\nEdgar oli vaiti hyvän aikaa aivan kuin suuri sekasorto olisi raivonnut hänen päänsä sisällä.\n\n”He eivät ole olemassa.”\n\nNuori velho räpäytteli silmiään muutaman kerran, jälleen yllättyneenä miehen sanoista. ”Mitä… sinä tarkoitat?”\n\n”Minä keksin heidät”, Edgar tunnusti puhisten, ilmeisesti ollen enemmänkin vihainen itselleen kuin uteliaalle nuorelle miehelle. ”Monet niistä asioista joita olen kertonut sinulle ovat olleet valhetta. Minä vain… Minä vain halusin olla osana tarinaa joka on parempi kuin elämäni. Toivoisin että valheeni olisivat totta. Mutta ei, en ole muuta kuin alhainen varas.”\n\nNicolas ei tiennyt mitä sanoa. Vanhemman miehen sanat olivat kuin myrkkyä, aiheuttaen sitä enemmän kipua mitä enemmän hän puhui. Hän ei halunnut kuulla enää mitään muuta häneltä. Siitä hetkestä jona hän oli astunut tähän kaupunkiin, hänen luottamuksensa tähän mieheen oli särkynyt, mutta nyt se oli vielä enemmän palasina. Mutta ehkä Edgar oli jo sanonut kaikki sanansa mitä hänellä oli, sillä hänen päänsä riippui ja hän ei halunnut kohdata nuoren velhon katsetta. Nicolas kääri viittansa ympärilleen kuin hakien siitä edes pienen pientä lohdutusta ja katsoi vastakkaista tyhjää selliä. Tunteiden kaaos riehui hänen sisällään.\n\nHänestä tuntui petetyltä. Vihaiselta. Pelokkaalta. Ahdistuneelta. Epävarmalta. Tuntemattoman pelko kalvoi hänen sydäntään. Hän vapisi, koska hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hän pystyi vain odottamaan ja toivomaan parasta, vaikkakin se olisi vaikeaa.\n\nSitten hänen ajatuksensa suuntautuivat mustaan kissaan. Nicolas ei syyttänyt häntä pakenemisesta. He eivät olleet hyviä ystäviä tai mitään sen kaltaista, joten hän ei olettanut että tämä haluaisi pysyä paikalla ja joutua pidätetyksi myöskin. Mutta, Nicolas tunsi olonsa hieman petetyksi myös hänen toimestaan. Silti, hän elätteli pikkuista toivetta että musta kissa tulisi ja pelastaisi hänet. Hän oli yhä vapaa. Nuoren velhon mielessä, se oli ainoa keino päästä pois tästä tilanteesta.\n\nMutta takuita ei ollut. Vain lapsellista toivoa. Toistaiseksi, hän pystyi vain istumaan sellissään, odottaen, kamppaillen pelkojaan ja ahdistuksiaan vastaan.", "writing_bbcode_parsed": "Luku 8: Edgarin tarina

Kissanhahmoinen nuorukainen syöksyi Taivaankullan kaupungin leveän pääkadun läpi. Se oli päällystetty siisteillä, sileillä valkeilla kivillä, ja se johti suoraan pienehköön linnaan, tämän asutuksen kruununjalokiveen. Koko kaupunki näytti loistokkaalta, mutta outoa kyllä, näkyvillä ei juurikaan ollut ihmisiä. Voisi olettaa, että tällainen varakas paikka olisi täynnä touhukkaita ihmisiä, niin kaupungin asukkaita kuin monista eri paikoista tulleita matkalaisiakin, etenkin kun tällä kaupungilla oli satama. Täällä oli selkeästi jotakin outoa meneillään, nuorukainen mietti itsekseen hidastaessaan vauhtiaan, lopulta pysähtyen kokonaan majatalolta vaikuttavan rakennuksen eteen.

Mielessään hän yritti koota kasaan palasia siitä mitä oli tapahtumassa. Päätellen siitä seikasta että tältä suunnalta ei ollut tullut vastaan matkustajia ja että petomiehet olivat vartioineet portteja, vaikutti siltä että Yönväki oli vallannut Taivaankullan kaupungin. Ennen kuin hän oli astunut jalallaankaan kaupunkiin hän oli aistinut että jokin oli pielessä, mutta kuinka tarkalleen, hän ei tiennyt. Hänen olisi pitänyt kuunnella vaistojaan. Ja se mies, se varas… Hän oli jotenkin osallisena tähän kaikkeen. Nuori mies pudisti päätään. Mikseivät kuolleiden äänet olleet varoittaneet häntä että varkaasta koituisi ongelmia? Siinä miehessä oli takuulla jotakin hyvin paljon pielessä. Nuorukainen tunsi hieman syyllisyyttä että oli jättänyt nuoren velhon yksin sellaisen henkilön kanssa.

”Mitä sinä mietiskelet, pieni kissaystäväiseni?”

Mies kissan hahmossa lähes hypähti ilmaan koska säikähti yhtäkkistä ääntä. Hän ei ollut huomannut kenenkään tulevan lähelleen, ja hän katsoi sen henkilön suuntaan joka oli juuri puhunut. Tämä oli hieman vanhempi mies ja päätellen hänen vaatteistaan sekä siitä, että hän näppäili verkkaisesti luuttua muistuttavan soittimen kieliä, hän oli bardi. Mies nojaili majatalon ovea vasten ja ystävällinen hymy koristi hänen kasvojaan.

Vaikka hän vaikuttikin olevan hyväntahtoinen, nuori mies oli varovainen. Hän tuijotti tuon vieraan kasvoja syvänsinisillä silmillään, muttei sanonut ainuttakaan sanaa.

Bardi naurahti hieman. ”Vaikuttaa siltä että vasta saavuit Taivaankullan kaupunkiin. Se on varsin kaunis, mutta ei tällä hetkellä paras paikka jossa olla. Yönväki on ottanut kaupungin haltuunsa. Ihmisten sallitaan päästä sisälle, muttei pois. Ehkä sinä olet se, joka selvittää tämän sotkun.”

Miten omituinen asia sanoa. Nuori mies katsoi häntä epäluuloisesti. Hänestä todella tuntui että jotenkin tällä muukalaisella oli jonkinlainen käsitys siitä kuka hän oli. Mutta kuinka? Kuitenkin, hänen ajatuksenjuoksunsa katkaisi häntä lähestyvien monien askelten ääni. Vaistonvaraisesti hän piilotti itsensä hyvin kapealle kujalle joka oli majatalon ja toisen rakennuksen välissä. Se oli liian ahdas ihmiselle, mutta hänen kissahahmolleen se oli täydellinen piilopaikka. Hänen musta turkkinsa sulautui yhteen varjojen kanssa ja hän seisoi paikoillaan, odottaen ryhmän kulkevan ohitse.

Pian hän pystyi erottamaan joukon Yönväkeä tömistelemässä pääkatua pitkin. Ja sisällä heidän tiukassa muodostelmassaan olivat nuori velho ja varas. Velho näytti pelokkaalta ja hermostuneelta, ja tämä näky sai nuoren miehen tuntemaan pienen piston sydämessään. Samaan aikaan vanhempi mies yritti anella että hänen vangitsijansa päästäisivät hänet vapaaksi. Mutta Yönväki ei kuunnellut. Kukaan ryhmästä ei huomannut kissaa joka piileksi varjoissa, katsoen heidän liikkuvan ohitseen. Hän jätti pienen piilopaikkansa vasta sitten kun he olivat edenneet pidemmälle kaupunkiin. Hän kurkisti nurkan takaa nähdäkseen kuinka Yönväki vei kaksikkoa kohti linnaa. Hänen katsellessaan tarkkaavaisesti heidän loittonevia hahmojaan, hän päätti, että hänen olisi autettava heitä. Loppujen lopuksi, hän tarvitsi velhon apua.

”Ovatko nuo ystäviäsi?” bardi kysyi, yhä näppäillen soittimensa kieliä kuin hänellä ei olisi lainkaan huolia. ”Vaikuttaa siltä että he joutuivat vaikeuksiin. Haluatko ojentaa heille auttavan käden?”

Nuori mies siirsi syvänsinisten silmiensä katseen kohti muukalaisen kasvoja ja vain tuijotti häntä tovin, yrittäen selvittää minkälainen henkilö tämä oikein oli. Hänessä ehdottomasti oli jotakin outoa, mutta hän ei vaikuttanut pahantahtoiselta.

Sitten hän päätti vastata vanhemman miehen kysymykseen: ”Kyllä. Haluan auttaa heitä.”

Sillä aikaa, Yönväki oli viemässä Nicolasia ja Edgaria kohti linnaa. Normaaleissa olosuhteissa, nuori velho olisi ollut innoissaan nähdessään Taivaankullan kaupungin monet ihmeet, mutta valitettavasti, hänen tilanteensa ei sallisi sitä tällä hetkellä. Nyt hän voisi mennä ainoastaan sinne minne Yönväki johdatti häntä Edgarin kanssa. Aina välillä petomiehet tökkivät häntä selkään aseillaan jos heistä tuntui siltä että hän käveli liian hitaasti. Yksikään sana ei lähtenyt Yönväen suusta, vaikka Edgar jatkoikin pyytelyä ja valitusta koko ajan. Heidän kylmä mutta rauhallinen olemus tuntui painostavalta ja uhkaavalta. Nicolas ei ymmärtänyt tätä tilannetta alkuunkaan ja tämä oli luultavasti pääsyy hänen pelolleen. Hän oli kävelemässä kohti tuntematonta, petomiesten verenjanoisten aseiden opastamana.

Lopulta saattue saapui pienen linnan porteille. Ne olivat auki, ja luultavasti yleensä toivottivat väen tervetulleeksi, mutta nyt portteja vartioi toinen joukko Yönväkeä. He silmäilivät ryhmää, mutta eivät vaikuttaneet välittävän juurikaan heistä, ja niin heidän kohtaamisensa jäi lyhyeksi ja tapahtumaköyhäksi. Nicolas, Edgar ja heitä ympäröivä Yönväki katosivat suuren rakennuksen suuhun, suunnaten kohti sen vatsaa. Mahtava halli tervehti heitä ja näytti siltä että se johti suoraan linnan syvimpiin osiin. Suuren hallin halkaisi punainen matto joka oli yhtä pitkä kuin itse käytäväkin. Lukuisat maalaukset koristivat seiniä ja paikka sai valaistuksensa monista kynttilöistä jotka oli aseteltu kauniisiin kynttilänjalkoihin. Paikka näytti mieluisalta, mutta tämä ei ollut se minne Yönväki oli heitä viemässä. Petomiehet ohjasivat Nicolasin ja Edgarin pienempään käytävään joka oli avoimena heidän vasemmalla puolellaan, vieden heidät paljon vähemmän loistokkaaseen osaan linnasta.

Yönväki johdatti heitä läpi tylsempien ja synkempien käytävien jotka mutkittelivat ympäri rakennusta sellaiseen tyyliin että Nicolas kadotti täysin suuntavaistonsa. Ja heidän jatkaessa vaelteluaan linnan sisässä, muutama ihminen ohitti heidät, todennäköisimmin palvelijoita. Ihmistoverien näkeminen oli tervetullut näky nuoren velhon mielestä, vaikkakin mitään vuorovaikutusta ei tapahtunut. Heidän tiellään ei ollut ollut montaakaan ihmistä, joten se tuntui tavallaan helpottavalta tietää että heitä yhä oli olemassa tässä kaupungissa. Yksikään palvelijoista ei kiinnittänyt huomiota saattueeseen, oli kuin he olisivat tottuneet näkemään Yönväen tuovan vankeja sisään. Nicolas oli pysähtynyt pieneksi hetkeksi katselemaan mitä palvelijat tekivät, mutta sai pian kevyen piston terävästä aseesta selkäänsä merkiksi jatkaa kävelemistä, joten niin hän teki.

Jossain kohtaa he alkoivat laskeutua portaita alas. Ympäristö muuttui pimeämmäksi ja kolkommaksi, ja nuori velho ihmetteli miksi. Sitten he tulivat suuren metallisen oven luokse jota vartioi muutama Yönväestä. Yksi näistä vartijoista pani avaimen lukkoon ja ovi avautui kammottavasti kirskahtaen; ääni oli niin läpitunkeva että tuntui siltä kuin jokin olisi raastanut seiniä nuoren velhon pään sisällä. Ryhmä käveli läpi nyt auki olevasta oviaukosta ja löysi vielä lisää alas vieviä portaita. He olivat laskeutumassa pimeyden maailmaan, vain muutamat seinillä roikkuvat soihdut tarjosivat jonkinlaista valoa ryhmälle. Portaat pyörteilivät ympäri syvemmälle ja syvemmälle kunnes ne vihdoin johdattivat saattueen pitkälle käytävälle. Epämiellyttävä tunkkainen löyhkä viipyili ilmassa, inhottavan ulosteiden hajun kanssa. Nicolas tajusi että tämä paikka oli vankila. Heidän kävellessään sisemmälle, nuoren velhon utelias katse vaelteli pitkin sellejä, ihan vain nähdäkseen minkälaisia ihmisiä tänne oli lukittuna. Montaakaan ihmistä ei ollut vangittuna täällä, ja nuo muutamat jotka Nicolas näki eivät oikeastaan kiinnittäneet mitään huomiota ryhmään. He istuivat selleissään apaattisen oloisina.

Yönväki vei Nicolasin ja Edgarin yhteen selleistä jotka olivat kauimpana. Ovi oli hieman raollaan. Petomiehet avasivat sen täysin ja työnsivät miehet kovakouraisesti sisään, sitten sulkivat oven voimakkaasti, periaatteessa läimäyttäen sen, ja se meni lukkoon. Edgar tarttui yhteen kaltereista ainoalla kädellään, yrittäen yhä anoa että Yönväki päästäisi hänet menemään petomiesten tömistellessä poispäin. Sillä välin Nicolas antoi silmiensä vaeltaa pitkin selliä johon hänet oli hylätty. Se ei ollut erityisen iso, muttei pieni myöskään. Selli oli varsin tyhjä, siellä oli ainoastaan kasa kuivaa heinää, luultavasti tarkoitettu paikaksi jossa nukkua. Sitten siellä oli ruosteinen ämpäri, ja hänen ei tarvinnut arvata kahdesti mikä sen tarkoitus oli. Nuori velho istuutui hitaasti alas, hänen selkänsä vasten tiiliseinää, ja hän näytti niin hukassa olevalta ja kukistetulta. Hän yritti käsitellä mitä oli tapahtumassa.

Hän ei olisi koskaan osannut odottaa sitä mahdollisuutta että joutuisi pidätetyksi juuri Taivaankullan kaupunkiin saapumisen jälkeen. Ja mistä syystä? Mitä hän oli tehnyt? Mitä Yönväki halusi häneltä? Nuoren velhon katse siirtyi Edgariin joka oli juuri luovuttanut pyyntöjensä suhteen ja istunut alas myöskin, hänen selkänsä leväten vasten vastakkaista seinää. Nicolas pystyi tuntemaan ahdistuksensa ja pelkonsa laantuvan ja muuttuvan suuttumukseksi hänen tuijottaessaan vanhempaa matkakumppaniaan, joka selkeästi liittyi tähän sotkuun jollain tavalla. Mutta samaan aikaan, Nicolas oli hyvin utelias tarinasta tämän kaiken takana.

Ja niin hän puhui: ”Edgar, mitä on meneillään?”

Vanhempi mies päästi ulos syvän huokauksen. Äkisti hän vaikutti hyvin uupuneelta ja hämärässä valossa joka tuli käytävässä olevasta soihdusta, hän näytti siltä kuin olisi vanhentunut muutaman vuoden.

”Arvelen, että olen sinulle selityksen velkaa”, hän sanoi samalla kun raapi partaansa.

Nuori velho katsoi häntä keskittyneesti, valmiina kuulemaan vanhemman miehen tarinan. Hänen meripihkasilmänsä loistivat vangitun tulen valossa.

”Joten… Muutama kuukausi sitten olin matkustelemassa näillä main, Taivaankullan kaupungissa”, Edgar aloitti selostamisen. ”Se oli myös milloin Yönväki aloitteli kaupungin valtausta. Törmäsin ryhmään näitä kavereita, ja yksi heistä oli Kalpeanaama.”

”Kuka on Kalpeanaama?” Nicolas kysyi, hetkeksi keskeyttäen tarinan. Hän muisti että hänen matkakumppaninsa oli maininnut tuon nimen aiemmin.

”Hän on näiden nyt kaupungissa olevien petomiesten johtaja”, Edgar vastasi. ”Toisin kuin muulla Yönväellä, hänen turkkinsa on puhtaanvalkoinen, siitä nimi. Mutta kuitenkin, he eivät oikein olleet iloisia siitä että hiiviskelin näillä nurkilla, se suututti heidät jollakin tavalla. He halusivat tappaa minut ja koska minulla ei ollut keinoja paeta tilanteesta, anelin henkeni puolesta. Lupasin heille että tekisin mitä tahansa he haluaisivat. Tässä kohtaa Kalpeanaama antoi minulle tehtävän. He antaisivat minun mennä jos tekisin tämän työn heille.”

Mies keskeytti tarinansa pieneksi hetkeksi. Oli kuin hän olisi etsinyt oikeita sanoja voidakseen jatkaa.

Mutta sekuntien lipuessa ohitse ja hänen pysyessä vaiti, Nicolas kysyi: ”Minkälaisen tehtävän Kalpeanaama antoi sinulle?”

Nuori velho ei pystynyt lukemaan minkälaisia tunteita Edgarin silmien taakse sitten kätkeytyi.

”Minun oli tarkoitus löytää heille maagi ja tuoda hänet Taivaankullan kaupunkiin.”

”Tarkoitatko… minua?” Nicolas kuiskasi epäuskoisena. ”Mutta… miksi? Miten…?”

Väliaikaisesti hän menetti kykynsä muodostaa lauseita joissa oli järkeä. Hän vain tuijotti vanhempaa miestä, toivoen että hän ymmärtäisi vihjeen jatkaa tarinaansa.

Sen sijaan, Edgar alkoi napittaa auki liiviään yllättävän näppärästi. Nuori velho ei ymmärtänyt miksi, ennen kuin vanhempi mies oli valmis yksinkertaisen tehtävänsä kanssa. Häneen paljaan rintansa paljastuessa, ihmetys otti otteen Nicolasista. Juuri siinä, Edgarin rintaan upotettuna, oli kuunsirpin muotoinen jalokivi. Ollen hyvin tummanvioletti väriltään, se kimalteli pahaenteisesti himmeässä soihduista tulevassa valossa. Kappaleet kudosta ja suonia pitivät tiukasti kiinni jalokiven reunoista, mikä näytti jokseenkin kuvottavalta.

”Mikä… tuo juttu on?” Nicolas kysyi, outo kivi oli kokonaan vanginnut hänen katseensa.

”Näin minä löysin sinut”, Edgar sanoi. ”Yönväki asetti sen rintaani. Sitä ei voi poistaa, ainakaan väkipakolla. Sillä on kaksi tarkoitusta: se pystyy havaitsemaan jonkun jolla on maagisia kykyjä, kuten sinut, ja se voi… no, tappaa minut.”

”Miksi?” Oli ainut asia jonka Nicolas pystyi sanomaan.

Vanhempi mies ryhtyi napittamaan liiviään kiinni ja raskas huokaus pääsi hänen suustaan.

”Se et ollut juuri sinä jota etsin”, Edgar sanoi. ”Kuka tahansa maagi olisi kelvannut. Mutta luulen että olin onnekas kun törmäsin sinuun, koska olet niin nuori ja kokematon, niin voimiesi kuin maailmankin kanssa.”

Hänen tarinansa keskeytyi jälleen hänen naurahtaessaan hieman. Nuori velho pystyi tuntemaan punan kohoavan poskilleen, ja hän oli iloinen että sitä ei pystynyt näkemään tässä niukassa valossa.

Edgarin kevyt nauru haihtui.

”Yönväellä on ote minusta”, hän jatkoi. ”He voivat helposti tappaa minut koska tahansa. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä niin kuin he haluavat. Minun oli tuotava sinut heille tai olisin mennyttä miestä.”

”Mitä he haluavat minusta?” Nicolas kysyi.

”Totta puhuen, en tiedä”, Edgar vastasi. ”Arvelin että oli parasta olla kyselemättä liikaa. Olen todella pahoillani, Nicolas…”

Nuori velho kykeni tuntemaan edellisen suuttumuksensa palaavan. Edgarin pää riippui kuin kuin suuren uupumuksen ja tappion seurauksena, ja kenties hän todella oli käymässä läpi katumusta. Mutta Nicolas pystyi tuntemaan vain raivoa tuolla hetkellä. Tämä mies oli esittänyt olevansa hänen ystävänsä, ja oli sotkenut hänet johonkin sotkuun barbaarisen rodun kanssa, ja kuka ties mitä he tekisivät hänelle, vain koska tämä pelkurimainen varas halusi pelastaa oman nahkansa. Kuitenkin, nuori velho tunsi saman häviön tunteen. Hän nojasi päätään kiviseinää vasten ja katsoi ylös kattoon, keskittymättä kuitenkaan mihinkään erityisesti.

Mitä hänelle nyt tapahtuisi? Hän tunsi olonsa niin yksinäiseksi ja ansaan jääneeksi, vaikka hänellä edelleen oli vanhempi mies hänen kanssaan mätänemässä sellissä. Mutta kenties Edgar oli käymässä läpi samankaltaisia tunteita.

Nicolas vilkaisi vanhempaa miestä. Sitten kysymys tuli hänen mieleensä ja hän päätti lausua sen ääneen: ”Tietävätkö vaimosi ja tyttäresi tästä?”

Edgar oli vaiti hyvän aikaa aivan kuin suuri sekasorto olisi raivonnut hänen päänsä sisällä.

”He eivät ole olemassa.”

Nuori velho räpäytteli silmiään muutaman kerran, jälleen yllättyneenä miehen sanoista. ”Mitä… sinä tarkoitat?”

”Minä keksin heidät”, Edgar tunnusti puhisten, ilmeisesti ollen enemmänkin vihainen itselleen kuin uteliaalle nuorelle miehelle. ”Monet niistä asioista joita olen kertonut sinulle ovat olleet valhetta. Minä vain… Minä vain halusin olla osana tarinaa joka on parempi kuin elämäni. Toivoisin että valheeni olisivat totta. Mutta ei, en ole muuta kuin alhainen varas.”

Nicolas ei tiennyt mitä sanoa. Vanhemman miehen sanat olivat kuin myrkkyä, aiheuttaen sitä enemmän kipua mitä enemmän hän puhui. Hän ei halunnut kuulla enää mitään muuta häneltä. Siitä hetkestä jona hän oli astunut tähän kaupunkiin, hänen luottamuksensa tähän mieheen oli särkynyt, mutta nyt se oli vielä enemmän palasina. Mutta ehkä Edgar oli jo sanonut kaikki sanansa mitä hänellä oli, sillä hänen päänsä riippui ja hän ei halunnut kohdata nuoren velhon katsetta. Nicolas kääri viittansa ympärilleen kuin hakien siitä edes pienen pientä lohdutusta ja katsoi vastakkaista tyhjää selliä. Tunteiden kaaos riehui hänen sisällään.

Hänestä tuntui petetyltä. Vihaiselta. Pelokkaalta. Ahdistuneelta. Epävarmalta. Tuntemattoman pelko kalvoi hänen sydäntään. Hän vapisi, koska hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hän pystyi vain odottamaan ja toivomaan parasta, vaikkakin se olisi vaikeaa.

Sitten hänen ajatuksensa suuntautuivat mustaan kissaan. Nicolas ei syyttänyt häntä pakenemisesta. He eivät olleet hyviä ystäviä tai mitään sen kaltaista, joten hän ei olettanut että tämä haluaisi pysyä paikalla ja joutua pidätetyksi myöskin. Mutta, Nicolas tunsi olonsa hieman petetyksi myös hänen toimestaan. Silti, hän elätteli pikkuista toivetta että musta kissa tulisi ja pelastaisi hänet. Hän oli yhä vapaa. Nuoren velhon mielessä, se oli ainoa keino päästä pois tästä tilanteesta.

Mutta takuita ei ollut. Vain lapsellista toivoa. Toistaiseksi, hän pystyi vain istumaan sellissään, odottaen, kamppaillen pelkojaan ja ahdistuksiaan vastaan.", "pools_count": 1, "title": "Velhon kissa - Luku 8", "deleted": "f", "public": "t", "mimetype": "text/plain", "pagecount": "1", "rating_id": "0", "rating_name": "General", "ratings": [], "submission_type_id": "12", "type_name": "Writing - Document", "guest_block": "f", "friends_only": "f", "comments_count": "0", "views": "9" }